Nää on aina hauskoja, sähköpostissa tulee usein hyviä, mutta nämä on ihan elävästä elämästä..

Istuin kaverini luona kylässä ja puhuttiin kännikalasta. Kaverin poika kysyi silmät ymmyrkäisenä, että millanen kala se kännikala oikein on. Repesimme kauheeseen nauruun ( ja trautmatisoimme lapsen varmaan iäksi), ja lupasin laittaa seuraavan kerran kun poika tulee meille kylään ruoaksi kännikalaa. Niitä kun tuossa läheisellä asuinalueella on aika lailla, joten materiaalia piisaa kyllä.

Samainen poika kuunteli toisen kerran minun ja äitinsä puheita. Puhuimme verotuksesta ja kerroin meille tulevan palautuksia aika rutkasti. Samaan hengenvetoon sanoin, että vaikka se on kiva saada jouluksi rahaa, niin parasta olisi kuitenkin se, että vuoden lopussa saldo olisi +-0. Poika kysyi, että mikäs sitten olis +-10. Koitettiin kovasti selittää termiä +-0, mutta en ole ihan varma siitä menikö se ihan perille saakka.

Ja sitten kunnon asennetta. Kaverini lapsi oli sairaana. Kaverini joutui kuitenkin olemaan töissä, joten lapsi haettiin sitten isovanhemmilleen. Lapsen palattua kotiin, kaverini kuunteli lapsen ja tämän kaverin leikkejä. Leikittiin nukeilla kotia, ja yksi lapsista oli sairaana ja tämän sairastavan nukkelapsen vanhemmat töissä. Kaverini lapsi jupisi, että on se kumma että niitä lapsia tehdään, mutta niitä ei sitten olla valmiita hoitamaan. Että joidenkin tahojen olis ehkä syytä miettiä mitä sitä lapsen kuullen puhutaan..

Erään kaverini murkkuikäinen poika oli löytänyt itselleen tyttöystävän. Netistä. Ei kai siinä sinällään mitään, mutta poika ja tämän tyttöystävä olivat "seurustelleet" jo monta viikkoa, eivätkä olleet tavanneet toisiaan, jutelleet vaan mesessä. Minä varoittelin poikaa, että se ns. tyttöystävä voi olla viiskymppinen karvanen äijä. Poika torpedoi kuitenkin epäilykseni sanomalla, että kyllä se on tyttö, se on laittanut hänelle kuvansakin. Daa! Kyllä me aikuiset ollaan sitten tyhmiä.. Jos joku sanoo olevansa netissä jotain, ja laittaa vielä kuvan päälle, niin kyllä se sitten totta on. Vähän niinkun noi elokuvatkin..

-PeppiLotta